Enjoy !

Enjoy !

maanantai 5. joulukuuta 2016

Pukeutumisen eri aikakaudet - 2000-luku



2000-luvun pukeutuminen ja trendit ovat useat jo kerran (tai useammin) olleet hittejä. Itselle mieleenpainuvimpia ovat jokaisen päässä keikkunut Svea-pipo ja pilalle astutut epäaidot Uggit (tai jos aidot niin pirun liukkaat)

Kuvahaun tulos haulle uggit
Konjakin sävyiset Uggit.

Kuvahaun tulos haulle svea pipo
Tupsulla varustettu Svea-pipo

2000-luvun alussa vaatteissa hittejä olivat kaksiosaiset veluuriasut. Koko kamaluuden kruunasi usein takapuolen päällä komeileva teksti, esimerkiksi "Juicy". Kotioloissa ok, mutta asujen kanssa lompsittiin myös kouluun ja vapaa-ajan viettoon. Ylle puettiin todella matalavyötäröiset farkut ja oli tärkeää että stringit vilkkuivat. Reisitaskuhousut pitkinä ja lyhyempinä olivat muodissa ja alaosana saattoi olla myös farkkuhame, Jaloissa oli ns. sämpyläkengät eli ylisuuret skeittikengät. Talven tullen ylle puettiin ylisuuri ja överimuhkea toppatakki. 


Kuvahaun tulos haulle 90 luvun skeittikengät
Skeittikengät
Mauton veluuriasu

Asusteissa lähes jokaisen tytön kaulalla oli choker. Hiuksissa oli kontrastivärisiä raitoja ja silmillä oli aurinkolasit, joiden linssit olivat värilliset. Ranteilla keikkui usein lähes uskomaton määrä kirkkaan värisiä muovisia rannerenkaita. Mitä enemmän sen parempi. Kaikilla oli myös Live Strong -ranneke, joka oli alunperin hyväntekeväisyystuote. Vähitellen julkkiksien kautta rannekkeet yleistyivät ilmiömäisesti ja rannekkeen alkuperäinen tarkoitus unohtui. 

Kuvahaun tulos haulle värilliset aurinkolasit
Värilliset aurinkolasit
Live Strong -rannekkeet maksoivat dollarin, eli noin yhden euron verran. Copyright: © IMAGEiN / Alamy Stock Photo. Kuva: IMAGEiN / Alamy Stock Photo.
Live Strong -rannekkeita
Kuvahaun tulos haulle spice girls
Mielestäni kuvassa näkyvä yhtye Spice Girls on antanut vaikutteita 2000-luvun tyylille vaikka uran huippu olikin vuonna 1998. 

2000-alun tyyli esittäytyy hyvin linkin takaa löytyvällä videolla: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti